Viisi ihastuttavaa ystävänpäivän perinnettä eri puolilta maailmaa
Ah, romantiikka – mikään ei saa sydäntä läpättämään niin kuin kynttilänvalo, kukkaset ja hempeät lepertelyt! Rakkaus on niin kallisarvoinen asia, että sen juhlistamiselle on jopa omistettu tietty päivä vuodesta: 14. helmikuuta.
Ystävänpäivän juuret ovat muinaisen Rooman (melko uskaliaassa) perinteessä nimeltä lupercalia. Sitä vietettiin vuosittain helmikuun 15. päivänä, ja siihen kuului, että nuoret miehet riisuutuivat ilkosilleen, juoksentelivat ympäriinsä ja piiskasivat nuoria neitoja (hellävaraisesti) tehostaakseen hedelmällisyyttään. Tämä pakanallinen touhu oli valtaisan suosittua vielä senkin jälkeen, kun Konstantinus teki kristinuskosta Rooman imperiumin virallisen uskonnon.
Myöhemmin lupercalia sulautettiin osaksi kristinuskon perinteitä, kun helmikuun puolivälissä alettiin muistella Pyhää Valentinusta. Hän oli kuriton pyhimys, joka toimitti lainvastaisia avioliittoja keisari Claudius II:n aikana. Tekojensa vuoksi Pyhä Valentinus teloitettiin helmikuun 14. päivänä, ja nykyisin rakastavaiset ympäri maailman juhlistavat ystävänpäivää tuona samaisena päivänä.
Ystävänpäivä ja sen juhlinta ovat eri maissa hieman erilaisia. Päätimme siis koota yhteen kiinnostavimmat tavat, joilla rakkautta juhlistetaan eri puolilla maailmaa.
**Yhdysvallat: Todellista panostamista
**
Amerikkalaiset eivät turhia säästele, kun on aika osoittaa kiintymystä omille rakkaille: ystävänpäivän makeisiin, kortteihin, suklaaseen, kukkiin ja koruihin kulutetaan vuosittain jopa 18 miljardia dollaria. Kortit ovat kaikista yleisin tapa muistaa läheisiä, eikä niitä anneta pelkästään parisuhteissa. Myös perheenjäsenet, ystävykset ja pienet koululaiset vaihtavat ystävänpäiväkortteja, joihin on kynäilty erilaisia ystävyydestä, kiintymyksestä ja arvostuksesta kertovia terveisiä.
Voisi kuvitella, että ystävänpäivän suosituin makeislahja olisi suklaarasia. Yhdysvalloissa lahjoitetaan kuitenkin eniten pieniä sydämenmuotoisia sokerikarkkeja, joihin on painettu jokin päivään henkeen sopiva viesti, kuten “ole minun” tai “suutele minua”. Hauska knoppitieto: Karkkisydämiä valmistetaan vuosittain niin suuri määrä, että niitä riittäisi jokaiselle maailman asukkaalle!
**Peru: Orkidealahjoja
**
Perussa vietetään helmikuun paikkeilla maanlaajuisia karnevaalijuhlia, mikä tarkoittaa, että suurin osa väestöstä on lomalla ystävänpäivän aikana. Heillä on siis reilusti aikaa laatia romanttisia suunnitelmia päivän varalle.
Ruusun sijasta monet lahjoittavat rakkaalleen orkidean, joka on Perusta lähtöisin oleva kukkalaji. Lisäksi vuoden romanttisimpana päivänä vietetään niin monia hääjuhlia, että Perussa on ryhdytty järjestämään useiden pariskuntien massavihkimisiä, jotta kaikki halukkaat ehtivät sanoa “tahdon” juuri ystävänpäivänä.
**Brasilia: Kesällä juhlimista
**
Ystävänpäivä saa eri maissa hieman erilaisia muotoja, mutta Brasiliasta on turha hakea erityistä romantiikkaa helmikuun 14. päivänä. Sen sijaan maassa muistellaan Pyhää Antonius Padovalaista, puolison löytämisen ja avioliiton suojelupyhimystä, 12. päivä kesäkuuta.
**Iso-Britannia: Unelmatreffejä
**
Britanniassa pariskunnat heittäytyvät romanttisiksi oikein toden teolla. Rakastavaiset lahjoittavat toisilleen kukkia, suklaita ja koruja, ja ystävänpäivän iltana nautitaan hieno illallinen kaupungilla tai kynttilöin valaistu ateria kotioloissa. Niin tai näin, lempeä on ehdottomasti ilmassa.
**Etelä-Korea ja Japani: Miesten hemmottelua
**
Etelä-Koreassa ja Japanissa ystävänpäivä huomioidaan miehiä hemmottelemalla. Tapana on, että naiset ostavat suklaita miehilleen sekä miespuolisille perheenjäsenilleen ja työtovereilleen kiintymyksen ja kunnioituksen merkiksi.
Naisilla ei silti ole syytä huoleen – asetelma nimittäin kääntyy ympäri kuukautta myöhemmin. Maaliskuun 15. päivä vietetään niin sanottua “valkoista päivää”, jolloin miehet lahjoittavat vuorostaan naisille kakkua, makeisia ja kukkasia.
Kuva: Sean McGrath, Flickr / Creative Commons