Tulevaisuuden kieli: Englanti vai emoji?

Kielten maailmassa englanti on kuningas. Se on 375 miljoonan äidinkieli, ja sitä käytetään yli sadassa maassa ympäri maailman. Yhteensä englannin puhujia on arviolta 1,5 miljardia.

Viimeisten 400 vuoden aikana englanti on levittäytynyt maailmalle tasaista tahtia kansainvälisen liiketoiminnan, politiikan ja kulttuurin rinnalla. Se on erilaisten globaalien ympäristöjen valtias jopa nykyisinä, poliittisesti epävarmoina aikoina – puhuttiinpa sitten liiketoiminnasta, kulttuurista, politiikasta tai merkittäviltä osin myös internetistä. Jotta voit olla mukana 2000-luvun globalisoituneessa maailmassa, sinun täytyy osata ainakin hieman englantia.

Mutta näyttääkö tulevaisuus samalta kuin tähänastinen kehitys? Tuleeko englannista vieläkin dominoivampi ja hukuttaako se muut kielet allensa? Vai vetäydymmekö kaikki takaisin omiin äidinkieliimme ja annamme koneellisen kääntämisen huolehtia kommunikoinnista, jolloin englanti menettää asemansa maailman yleiskielenä? Tai olisiko mahdollista – mikä olisi kenties pahin kauhukuva kaikille kirjoitetun sanan ystäville – että tulevaisuuden kieli olisi emoji?

Englannin valta-aseman perusta

Kielitieteilijä David Crystal on todennut, että ”kielen kehittyminen on suora heijastuma sitä puhuvien vaikutusvallasta”. Englannin kielen kasvua ajoivat britti-imperiumin siirtomaavalloitukset – 1900-luvulle tultaessa Britannia hallitsi neljännestä maapallosta ja suurta osaa maailmankaupasta – sekä se, että amerikkalainen yritystoiminta, popkulttuuri ja poliittinen valta vyöryivät maailmalle seuraavan vuosisadan aikana. Englannista tuli yhteinen kieli maailmassa, joka yhdistyi vinhaa vauhtia.

Lisäksi englanti omaksuttiin puolueettomaksi viestintäkeinoksi jopa yksittäisissä maissa. Tätä tapahtui erityisesti alueilla, joita leimasi monimutkainen kielten ja etnisyyksien verkosto – siitä huolimatta, ettei asiasta välttämättä pidetty. Esimerkiksi Nigeriassa puhutaan yli 500 kieltä, mutta englanti onnistui yhdistämään kansan ja säilyttämään asemansa, koska ”kaikki vihasivat sitä yhtä paljon”.

Ainutlaatuinen menestysresepti

Englannin valta ei juonna juuriaan ainoastaan historiaan. Kielen kehittyminen, ainutlaatuisuus ja verraton puoleensavetävyys liittyvät keskeisesti myös siihen, että englannilla on kyky ottaa vaikutteita muista kielistä, mukautua paikallisiin olosuhteisiin ja säilyä joustavana muutosten edessä.

Kun englanti levisi maailmalle, se omaksui uusia sanoja – ensin saksasta, ranskasta ja viikingeiltä ja myöhemmin kulttuureilta, joita se kohtasi siirtomaakaudella ja maailmansotien jälkeisenä aikana. Tämä loi kielelle valtavan ja todella monikulttuurisen sanaston, joka koostuu arviolta 750 000 sanasta.

Lisäksi englanti onnistui sekoittumaan paikallisiin kieliin ja kulttuureihin. Nykymaailmassa puhutaan arviolta 60–70:tä “englantia”, joita edustavat muun muassa Singlish (Singaporen englanti) ja Spanglish (espanja, johon on sekoitettu englantia). Kieli on siis kiinteä osa miljoonien ihmisten arkea.

Joissakin maissa englanti mukautui paikallisiin oloihin niin perusteellisesti, että siitä kehkeytyi melkeinpä oma kielensä. Esimerkiksi jamaikankreoli on englantiin pohjautuva kieli, jossa on 15 000 paikallista sanaa ja josta ”standardienglannin” puhuja ei saa pääsääntöisesti tolkkua.

Kieli, joka kuuluu meille kaikille

Englannin kyky omaksua uusia vaikutteita ja säilyttää samalla yhtenäinen, kaikille ymmärrettävä perusta loi sille ainutlaatuiset edellytykset nousta maailman ykköskieleksi. Lisäksi englannilla on niin suunnaton määrä puhujia – yli miljardi ihmistä osaa sitä joko äidinkielenä tai vieraana, opeteltuna kielenä – että mittava osa ihmiskunnasta kokee kielen omakseen. Englannista on tullut aidosti globaali kieli, joka ei kuulu ainoastaan natiivipuhujille, vaan aivan jokaiselle.

Mutta mitä tapahtuu, kun kieli ei enää ole niiden, jotka sitä alun perin hallitsivat? Erään näkemyksen mukaan seurauksena on pirstoutumista, jonka myötä kieli saattaa menettää perustansa ja muuttua ajan myötä joukoksi kieliä, jotka ovat samankaltaisia, mutta joiden puhujat eivät enää ymmärrä toisiansa. Englannin tapauksessa tämä vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä; on liian monia tekijöitä, jotka vaikuttavat juuri päinvastaiseen suuntaan.

Kulttuurin vaikutus

Englannin valta-asema on läheisessä yhteydessä myös globaaliin maailmankulttuuriin, joka pyörii pääsääntöisesti nimenomaan englanniksi – olipa kyse sitten suosituista komedioista, nettimeemeistä tai Netflixin menestyssarjoista. Koska niin monet ihmiset osaavat ainakin hieman englantia, kynnys tutustua englanninkieliseen kulttuuriin on suhteellisen matala. Lisäksi valtava osa maailman nuorisosta altistuu englanninkieliselle kulttuurille joka ikinen päivä älypuhelintensa välityksellä. Kun kulttuuri ja sen perustana oleva kieli ovat yhteisesti jaettuja, niiden täytyy pysyä kaikille ymmärrettävinä, jotta niihin voidaan samaistua.

Onkin erittäin epätodennäköistä, että globaalin maailmankulttuurin aseman valtaisi vielä pitkään aikaan jokin muu suuri kieli. Esimerkiksi kiina on 1,3 miljardin äidinkieli, mutta useimpien mielestä sitä – ja siihen liittyvää kulttuuria – on liian vaikea lähestyä.

Yksinkertaisuuden merkitys

Se, että englannin pariin voi hakeutua matalalla kynnyksellä, näkyy myös toisella kiinnostavalla tavalla: vaikka kielestä on tullut pirstaleisempi maailmalle levitessään, se on myös muuttunut yksinkertaisemmaksi niiden suussa, jotka puhuvat englantia vieraana kielenä.

Englanti on vaikea hallita erinomaisella tasolla, mutta koska se on niin suuressa suosiossa, myös sen yksinkertaisemmista muodoista on tullut laajasti hyväksyttyjä ja ymmärrettyjä. Tämä pätee etenkin puhekielessä ja verkkoviestinnässä. Kielitieteilijä John McWorther huomauttaa, että ”kun useat aikuiset oppivat kielen vajavaisesti, he pärjäävät ilman – – hankalampia kieliopin piirteitä”.

Vuonna 2010 julkaistussa tutkimuksessa Gary Lupyan ja Rick Dale havaitsivat, että suuret kielet ovat itse asiassa muita yksinkertaisempia, etenkin kielioppinsa osalta. Ja kun kieli yksinkertaistuu – varsinkin arkikäytössä – siitä tulee vielä helpommin lähestyttävä.

On vielä eräs seikka, joka on syytä huomata. Kun viestintä siirtyy entistä enemmän verkkoon ja puhutun kielen puolelle – tulevaisuudessa puhumme koneille sen sijaan, että kirjoittaisimme niille – yksinkertaisuus korostuu entistä enemmän. Muodollisen, kirjoitetun englannin merkitys hupenee ja vähemmän muodollisesta kielestä tulee entistä olennaisempaa. Tämä ruokkii positiivista kierrettä, joka tekee englannista niin vetovoimaisen ja suositun maailmankielen.

Koneiden ja emojien nousu

Kaikesta edellä mainitusta huolimatta ei ole millään lailla varmaa, että englanti säilyttäisi valta-asemansa myös jatkossa. Kielet nousevat ja hiipuvat, samaan tapaan kuin valtakunnat ja muut ihmisten rakennelmat. Lisäksi niiden tulevaisuutta on hankala ennustaa, toteaa kielitieteilijä Simon Horobin. Mikä voisi siis vaarantaa englannin roolin maailman valtakielenä?

Poliittisesta näkökulmasta englantia uhkaavat etenkin protektionistiset ja nationalistiset kehityskulut, sillä se yhdistyy vahvasti etenkin Amerikan, mutta myös Britannian, valta-asemaan. Toisaalta esimerkiksi kiinan, arabian, hindin, indonesian, espanjan ja ranskan taustalla on voimakkaita kansallisia ja uskonnollisia identiteettejä, ja ne ovat kasvussa sekä demografisessa, taloudellisessa että poliittisessa mielessä. Lisäksi kielillä on jo tätä nykyä satoja miljoonia puhujia ympäri maailman. On myös syytä olettaa, että niiden merkitys tulee vain kasvamaan, mikä saattaa uhata englannin etuoikeutettua asemaa.

Kenties kiinnostavampi tulevaisuudenkuva löytyy kuitenkin muutamaa vuosikymmentä pidemmältä. Tuossa vaiheessa suurin uhka englannin ylivallalle ei kenties ole mikään muu kieli, vaan tulevaisuuden teknologia.

Kielitieteilijä Nicholas Oster uskoo, että englannin aika globaalina yleiskielenä on loppumassa. Hän esittää, että englanti on kuin latina – globaali kieli, joka oli valta-asemassa Rooman imperiumin aikana ja loi perustan muun muassa espanjalle, ranskalle ja italialle. Sen valta lähtee siis hupenemaan siinä vaiheessa, kun siitä ei ole enää hyötyä. Koneellisen kääntämisen aikakautena on puolestaan loogista, ettei yhteiselle yleiskielelle ole enää tarvetta; kuvittele Google Translate, mutta tulevaisuuden versiona, jonka tuottama kieli on sata kertaa parempaa ja tarkempaa. Jatkossa saatamme siis puhua omaa äidinkieltämme meitä ympäröiville koneille, jotka kääntävät puheemme, kun sille tulee tarvetta. Osterin mukaan tämä riittäisi useimmille ihmisille.

Jos kehitys lähtee vielä erikoisempaan suuntaan, pidemmällä aikavälillä on myös mahdollista, että visuaalisten kielten kasvava suosio – sekä se, että ne edistävät viestinnän yksinkertaistumista – tekee englannin ja muut vastaavat kielet tarpeettomiksi (tai ainakin huomattavasti heikommiksi). Onko maailmassa, jossa emojit hallitsevat päivittäistä kommunikaatiota, tarvetta nähdä vaivaa vieraan yleiskielen oppimiseksi?

Tällainen tulevaisuuden visio kuulostaa kaukaa haetulta, koska ihmiset ovat todella mutkikkaita olentoja, joilla on monimutkaisia viestintätarpeita – vivahteikas kieli ei siis varmasti menetä merkitystään aivan lähiaikoina. Voimme kuitenkin olla varmoja, että tulevaisuudessa kommunikoidaan vielä moninaisemmilla ja kirjavammilla tavoilla kuin nykypäivänä.

Inhimillinen tarve oppia ja kokea yhteenkuuluvuutta

Voiko mikään näistä seikoista – muiden kielten nousu, koneoppimisen nopea kehittyminen tai emojien suosio – kuitenkaan todellisuudessa uhata englannin roolia kielenä, joka yhdistää ihmisiä yli rajojen?

Ellei kelloa käännetä taaksepäin sekä maailmankaupan että globaalin kulttuurin osalta – tai sen suhteen, että meillä on tarve viestiä toisillemme mutkikkaita asioita – on varsin todennäköistä, että tulevaisuuden kieli on englanti. Koneellinen kääntäminen uhkaa kielten opiskelua pitkällä aikavälillä, mutta ei ole ollenkaan varmaa, että siitä tulisi aikoihin yhtä täsmällistä, ilmaisuvoimaista ja merkityksellistä kuin ihmisten välisestä kommunikoinnista.

Lisäksi vieraan kielen opiskelussa on jotain todella vetovoimaista. Crystalin mukaan jopa kaksi kolmasosaa maailman väestöstä osaa ainakin kahta kieltä ja kaksikielisyys on itse asiassa meille luontaista. Lisäksi kahden kielen osaaminen tuo mukanaan lukuisia hyötyjä: se edistää kaikkea lasten kognitiivisesta kehityksestä aivojen pitkäaikaiseen hyvinvointiin, ja sillä on myös suotuisia talousvaikutuksia. Englannin opettelu on siis yksinkertaisesti fiksua.

On vielä eräs syy siihen, miksi englannin kaltaista yleiskieltä on merkityksellistä osata myös jatkossa. Englantia opiskelemalla emme saa yhteyttä ainoastaan sen kannattelemaan kulttuuriin, vaan myös ihmisiin eri puolilla maailmaa. Englannista on tullut enemmän kuin kätevä viestintäväline: se on työkalu, jolla luodaan ymmärrystä kulttuureista ja rakennetaan rajoja rikkovia siltoja. Toisin se auttaa täyttämään ihmisen perustavanlaatuisen tarpeen kokea yhteyttä toisiin ja ymmärtää muita – olla, kuten Crystal toteaa, ”erilainen mutta samanlainen”.