5 suurta syytä, miksi englanti kuulostaa erilaiselta Britanniassa ja USA:ssa

Vaikka Britanniassa ja Yhdysvalloissa puhutaan periaatteessa samaa kieltä, englanti kuulostaa maissa kovin erilaiselta. Amerikkalaiset ovat kumman tykästyneitä Z-kirjaimeen, ja jotkin sanat lausutaan aivan eri tavoin kuin Britteinsaarilla, vaikka kirjoitusasu olisi täysin sama. Britannian ja Amerikan englannin erot ovat siis melko huomattavia.

Tästä ei kuitenkaan tarvitse hämmentyä! Jos tahdot ymmärtää, miksei lontoolainen aksentti ole samanlainen kuin newyorkilainen, löydät kaipaamasi tiedot alta.

1. Amerikanenglanti on itse asiassa vanhempaa kuin brittienglanti

Tämä ei välttämättä ole paras puheenaihe, jos keskustelukumppanisi on kotoisin Britanniasta – saihan nyky-Amerikka alkunsa nimenomaan brittien vaikutuksesta. Kielen kohdalla asia on kuitenkin juuri näin.

Kun ensimmäiset uudisasukkaat lähtivät purjehdukselle kohti Amerikkaa, he veivät mukanaan ajalleen tyypillisen kielenkäyttötavan, joka pohjautui niin kutsuttuun roottiseen puheeseen (eli ääntämistapaan, jossa R-kirjain lausutaan ääneen). Vauraissa Etelä-Englannin kaupungeissa kieli alkoi kuitenkin muuttua, kun hiljattain noussut yläluokka tahtoi korostaa erinomaisuuttaan ja erottautua rahvaasta. Päämäärän saavuttamiseksi he alkoivat siirtyä roottisesta puhetavasta kohti pehmeää R-äännettä. Esimerkiksi talvea tarkoittava winter-sana alettiin siis ääntää muodossa “__win-tah”, kun aiemmin se lausuttiin jotakuinkin muodossa “__win-törr”.

Koska tyylikkäästä yläluokasta otettiin luonnollisesti mallia muun väestön keskuudessa, uusi puhetapa alkoi levitä Etelä-Englannissa. Monissa muissa Britannian osissa roottinen ääntämys on kuitenkin yhä osa paikallista aksenttia. Tämä selittää, miksi kuulostat heti muita hienostuneemmalta, jos puhut englantia samaan tyyliin kuin Lontoon seudulla. Melko näppärää!

2. Brittienglanti muistuttaa enemmän ranskaa

Ranskalla on ollut voimakkaampi vaikutus englannin kieleen kuin jälkimmäisen puhujat tahtoisivat myöntää. Vaikutteet alkoivat siirtyä jo 1000-luvulla, kun Vilhelm Valloittaja joukkoineen otti Britannian haltuunsa ja toi mukanaan Normandian ranskan. Siitä tehtiin sivistyksen kieli, jota käytettiin niin kouluissa, yliopistoissa kuin oikeusistuimissakin. Lisäksi yläluokka ryhtyi käyttämään ranskaa arkikielenään.

Toinen ranska-aalto ylitti kanaalin 1700-luvulla, kun britit keksivät, että ranskalaistyyliset sanat ja kirjoitusasut ovat todella trendikkäitä. Tuolloin Amerikan englanninkielinen väestö eleli jo omaa elämäänsä, eli muotivillitys jäi heiltä välistä.

Tämä seikka selittää, miksi brittienglannilla on enemmän yhtäläisyyksiä ranskan kanssa kuin amerikanenglannilla – ja ehkä senkin, miksi briteillä on pakkomielle croissanteihin. Tai no, ainakin minulla on.

3. Amerikkalainen kirjoitusasu kehitettiin protestiksi

Amerikkalainen sanakirja poikkeaa merkittävästi brittiläisestä, sillä opusten taustalla on kaksi eri tahoa, jotka lähestyivät kieltä todella erilaisista kulmista.

Brittiversion laativat Lontoon oppineet, jotka tahtoivat yksinkertaisesti koota kaikki tunnetut englannin sanat samoihin kansiin. Yhdysvalloissa asialla oli sanankirjantekijä Noah Webster, joka pyrki tekemään sanojen kirjoitusasuista yksinkertaisempia ja ylipäätään erilaisia kuin Britanniassa. Taustalla oli halu tehdä pesäeroa entisiin brittivallanpitäjiin.

Webster jätti U-kirjaimen pois sellaisista sanoista kuin colour ja honour – nämä kehittyivät Britteinsaarilla ranskan vaikutuksesta – ja muunsi ne muotoon color ja honor. Lisäksi –ise-loppuisten sanojen pääte sai muodon –ize, koska Webster koki, että sanojen kirjoitusasun pitää heijastaa niiden ääntämystä. Ja onhan Z-kirjain myös paljon coolimpi kuin S.

4. Amerikanenglannissa jätetään sanoja pois

Amerikkalaisten tapa käyttää englantia tuntuu brittien mielestä toisinaan aivan kummalliselta. Näin tapahtuu etenkin, kun lauseista tiputetaan kokonaisia sanoja pois.

Jos amerikkalainen aikoo kirjoittaa toiselle kirjeen, hän sanoo ”I’ll write you”, ja jos häntä pyytää shoppailemaan, vastaukseksi saattaa tulla ”I could”. Tällainen kielenkäyttö saa britin puistelemaan päätään, sillä meidän kotikonnuillamme sanottaisiin “I’ll write to you” ja ”I could go”.

Sanojen karsiminen saattaa olla amerikkalaisten tapa päästä helpommalla – tai ehkä me britit olemme vain turhantarkkoja siitä, että sanomisistamme selviää täsmälleen, mitä tarkoitamme. Niin tai näin, kumpikaan osapuoli ei ole oikeassa eikä väärässä.

Jos pitäisi sanoa, kumpi tapa voittaa, vastaus olisi silti ehdottomasti brittiläinen. Amerikkalaisten versiossa ei nimittäin ole mitään järkeä. Mielipiteeni saattaa olla puolueellinen.

5. Britit ovat lainanneet sanoja eri kielistä kuin amerikkalaiset

Kun huomioi, millaisia kulttuurivaikutteita Yhdysvaltoihin ja Britteinsaariin on kohdistunut ja mistä ne ovat saaneet lainasanansa, Britannian ja Amerikan englannin erot eivät enää aiheuta juurikaan kummastusta.

Jostain syystä eroavaisuudet näkyvät varsinkin ruokasanastossa. Esimerkiksi ”korianteri” on Britanniassa coriander (ranskasta mukailtuna) ja Yhdysvalloissa cilantro (espanjaa mukaillen), ja “munakoisosta” puhutaan Britanniassa nimellä aubergine (arabiaan pohjautuen), mutta Yhdysvalloissa sana on eggplant (ihan siltä pohjalta, että vihannes nyt sattuu muistuttamaan violettia kananmunaa).

Esimerkkejä olisi vaikka millä mitalla. Niiden luettelemisen sijasta tahdon kuitenkin painottaa, että valinnat kannattaa tehdä sen mukaan, missä maassa ollaan. Älä siis kysele englantilaisessa kaupassa alumiinifoliota niin, että ääntäisit sanan “aluu-minum”. Ihan vain vinkkinä.